Vieraat muuttivat suunnitelmiaan. He tulevat vuorokautta aikaisemmin, tänään. Nyt tulee minullekin kiire. Ensin kuitenkin jotakin mukavaa. Mies taitaa suorittaa myös lomaansa. Tekemättömiä töitä on liikaa. Kiinnitänpä hänen hyvinvointiinsa hieman enemmän huomiota.

Eilisen päivän vietin siivoten ja järjestäen taloa, vaikka ulkona oli ihastuttavan lämmintä. Meillä kävi yllätysvieraita - soittivat sentään ilmaantumisestaan muutaman tunnin ennen paikalle tuloaan, joten ehdin siivota pahimmat sotkut piiloon. Tänään sitten sataa.

Voi olla, että pääsen omaan saunaan vielä tänä kesänä. Sähkömies on jo liittänyt kiukaan verkkovirtaan ja nyt mies aikoo kiinnittää kiukaan seinään ja saunan oven paikoilleen. Enää tarvitaankin lauteet, ja jos oikein huolettomiksi heittäydytään, ei tarvita edes lauteita.

Pidän vieläkin meidän keittiön pöydästä. Se oli aivan oikeasti erittäin edullinen ostos.

Lakkasin varpaankynnet viime yönä, kun rupesi tuntumaan siltä, että minäkin tarvitsen kesävarpaat. Väri on pahaenteisesti Night Fever. Ei noussut kuitenkaan kuumetta yön aikana.

Eipä minulla muuta kuin jatkan siivouksen merkeissä.

Miehen kanssa kun lähtee reissuun tai ihan mihin vain, voi tapahtua ihan mitä tahansa. Eilen lähdimme katsomaan saunanovea ja tulimme kotiin mukanamme saunanovi ja keittiönpöytä ja neljä tuolia. Eikä saunanovi ollut se alkuperäinen, jota läksimme katsomaan vaan parempi, ja kalliimpi. Niinhän niissä suunnitelmissa käy. Huomasimme nimittäin kaupassa, että tarjoustuote oli varsinainen vempula. Myyjä sitten kertoi ovesta, joka maksaa puolet enemmän, mutta on myös puolet tukevampi. Mies empi ostamisessa, mutta minä kävin kiinni kuin sika limppuun. Myyjä oli sanonut vahingossa pienemmän oven hinnan, joten hänen oli myytävä ovi sanomallaan hinnalla, ja jos olisimme jättäneet kaupat tekemättä juuri niillä jalansijoillamme, olisimme joutuneet myöhemmin maksamaan ovesta sen oikean hinnan. Me saimme sentään kolmekymppiä alennusta alkuperäisestä hinnasta, mikä on ihan kohtuullinen kauppa.

Sillä aikaa, kun mies kävi hakemassa tavaroita noutopihasta, minä käväisin ruokakaupassa. Ostin tuokkosen  mansikoita ja kaksi mangoa, sillä halusin herkutella saunanoven kunniaksi. Kotimatkalla huonekaluliikkeen ohi ajaessaan mies muisti keittiönpöydän, josta oli puhunut minulle puhelimessa. Pöytäähän piti tietysti käydä katsomassa. Koska pöytä oli siistimpi ja parempi kuin osasin unelmoidakaan, en kauan empinyt vaan sanoin, että otetaan se. Kysyin vielä mieheltä, onko meillä rahaa ostaa se. Mies sanoi, että ei ole, mutta ostetaan vain. Ja niin me ostimme pöydän. Kun saimme pöydän paikoilleen, innostuin hinkkaamaan keittiön nuhraantuneita nurkkia. Hyvä kun en sentään topsy-puikkoja kaivanut esiin.

Tänään jatkan hommia. Pöytä tarvitsee arvoisensa siistin ympäristön. Se on aivan ihana, sellainen pieni, ruskea ja neljän istuttava. Väri sopii keittiöön ja ruokahuoneen pöydän väriin paremmin kuin hyvin. Jos oikein tiukkaa tekisi, pöydän ympärille saisi mahtumaan kaksi lisää. Lisäksi tuolit ovat melkein samanalaisia kuin ison ruokapöydän tuolit, joten tuoleja voi yhdistellä.

Pöydän ääressä oli mukava juoda aamuteetä ja syödä yön yli vetäytynyttä mansikkamangosalaattia. Sen pöydän äärellä varmaan suolivyön kiristyskin voisi tuntua oikein kivalta.
Lisää siivousta tiedossa, koti ei nimittäin ole vieläkään paraatikunnossa. Valitettavasti joudun kuitenkin ennen siivoamaan rupeamista paistaa lapselle kasan lettuja. Hän haaveili jo eilen, kuinka mukavaa on syödä keittiössä lettuja sillä aikaa, kun minä paistan niitä. Yritin kyllä kääntää lapseni pään kertomalla, kuinka ikävää on ruveta paistamaan rasvaista ruokaa, kun eilen illalla sain hinkattua hellan puhtaaksi ja hän puhdisti liesituulettimen kuvun. Paistettava on.

Mitähän mies toivoo pöydän suhteen...? Ei ole vielä kertonut. Toivottavasti hänen toiveensa toteutuu ilman minua.

Eilen naapurin karvaturri kävi haistelemassa minua, kun pesin ikkunoiden ulkopintoja, sellainen taskuun sopiva hurmaava piskiläinen. Se oli päässyt karkaamaan lapsilta. Oikein söpö ja herttainen tapaus. En kuitenkaan lämmennyt ajatukselle, että meillä olisi koiria. Tiedän, kuka se kuitenkin joutuisi huolehtimaan siitä kaikista vakuutteluista ja hyvistä lupauksista huolimatta.

Muistan kyllä, miten kävi akvaarionkin. Sen piti olla koko perheen yhteinen harrastus, ja kuinkas kävikään. Lopulta olin niin kyllästynyt huolehtimaan akvaariosta, että joka kerta, kun löysin kalan vanhuuttaan kuolleena kellumassa, melkein hurrasin. Platyt vain olivat niin hyviä lisääntymään, että niistä ei niin vain päässyt eroon, kun oli aina uusi sukupolvi kasvamassa. Sitten keksin, että kalat voi lahjoittaa pois ja niin akvaario tyhjennettiin.

Minähän äksyilen, vaikka on kotona kaksi ihmisenrotjaketta, jotka toivovat osakseen hellyyttä ja passaamista. Ne sentään osaavat mennä itse jääkaapille ja laittaa voileivän, jos nälkä tulee. En halua, että minusta olisi kukaan niin riippuvainen, että läsnäoloni olisi sen jonkun toisen hyvinvoinnin tae, ei siis lemmikeille, myös kaikille allergiaa aiheuttamattomille.

Tämän päivän saldo: nukuin ennätyspitkään, luin lehden ja hörppäsin pari kupillista teetä. Silmäilin blogit ja sitten silmäilin takkahuonetta. Sen jälkeen silmäilin lisää blogeja ja sitten paistoin lettuja. Kylläisenä tekikin jo mieli tehdä töitä, joten rupesin pesemään ikkunoita takkahuoneessa. Koska Fairy, tavanomainen ikkunanpesuaineeni, oli kovin vähissä, turvauduin nestemäiseen Toluun. Iloiseksi yllätyksekseni sillä puhdistui ikkunoiden lisäksi myös ikkunankaiteet ja oven pielet, joihin rappari oli roiskuttanut seinärappausta. Fairyvesi ei tehonnut rapinkeihin, kun syksyllä yritin kesytellä roiskeita. Nyt minulla on puhtaana kaksi isoa ikkunaa ja yksi pieni yltä ja päältä, myös väleistä. Lattioihin en ole koskenut sen enempää kuin pyyhin ikkunanpesusta roiskuneet vedet.

Ei minulla muuta. Muu perhe on viettänyt sunnuntaipäivää. Voi olla, että meidän perheen luottokokki päättää tehdä ruokaa meille kesälomastaan huolimatta.


Vuodatus tökkii. Kuvien lataaminen kestää, kestää ja kestää. Sitten onkin yhtä murhaa koko loppuilta. Dekkareita on taas kovasti televisio-ohjelmistossa.

Yläkerrassa on jo melkein siistiä ja ruokahuoltokin pelaa taas, vaikka onnahdellen. Olen paistanut lettuja niin usein, että appi aikoo kehuskella mummulle, kuinka häntä hemmotellaan täällä, ihan piloille.

Olen tiivistänyt sekasotkua täällä alakerrassa ja nyt meillä on yksi erittäin siisti huone ja yksi rojuhuone. Tämän lisäksi aulassa, kodinhoitohuoneessa ja täällä on kamala sotku, kun olen ripotellut tavaroita pitkin ja poikin odottamaan oikeille paikoille pääsyä. Kannoin takkahuoneesta, jossa ei ole takkaa, kaikki tavarat esikoisen huoneeseen, jota myös kulmahuoneeksi nimitettään. Pyyhin takkahuoneen, jossa ei ole takkaa, kaikki seinät staattisella pyyhkeellä ainakin viisi kertaa, koska timpuri oli tehnyt puutöitä huoneessa, ja kaikki seinät olivat sahanpölyn peitossa. Revin aaltopahvit lattialta ja heitin ne mäkeen. Sitten imuroin ja luuttusin lattian, sillä parketti oli pahasti roskaantunut. rakentamisen aikana. Lattia pitäisi pyyhkiä vielä uudelleen. Vielä pitäisi ikkunat ja sivuoven karmit rapsuttaa puhtaaksi rappausroiskeista, mutta nyt en jaksa. Näiden touhujen jälkeen takkahuonetta, jossa ei ole takkaa, pääsisi sisustamaan.

Sillä aikaa kun mies kävi eilen illalla parantamassa maailmaa erään kaverinsa kanssa, laadimme apen kanssa sotasuunnitelman, johon kuuluu etävaraston tyhjentämistä, varastohyllyjen autotalliin kantamista ja autotallin siivoamista. Samalla voisimme tuoda etävarastosta myös puutarhakalusteet, jotka kaipaavat öljyämistä sekä huonekalut, jotka voisi sijoittaa takkahuoneeseen, jossa ei ole takkaa. Ikävä kyllä miehellä on dagen efter, eikä hän halua tällä hetkellä, että häntä häiritään, kun hän katsoo mielenkiintoista dokumenttia televisiosta. Siellä ne miehet sitten köllöttävät sohvalla ja katsovat yhdessä dokumenttia. Appi kyllä on rehkinyt aamusta asti, joten hänelle suonkin päivälevon, mutta mies. Hänelle toivon oikein ikävää päänsärkyä ja pahoinvointia - mikä taitaa olla kyllä aika turhaa, koska hän ei ole osoittanut pahoinvoinnin oireita vaan lorvikatarrin.

Apenkaan mielestä minun ei kannattaisi aloittaa nikkarointiharrastustani ihan paraatipaikalle tulevilla hyllyillä. Kuulemma voisin keskittyä johonkin vaatimattomampaan, vaikka tänne työhuoneeseen piiloon tuleviin huonekaluihin. Minä kun en ole vielä koskaan tehnyt mitään puusta. Minua ei tämän suvun miespuolisten jäsenten suorasukaiset lausunnot kuitenkaan järkytä. (Jos järkyttäisi, tuskin olisin aikoinaan mennyt naimisiinkaan miehen kanssa.) Kerroin apelle, että aion ensin mennä kansalaisopistoon opettelemaan puutyön alkeet, sillä niillä hyllyillä ei ole kiire. Jos olen jaksanut haaveilla itsetehdyistä huonekaluista koko ikäni, niin muutaman vuoden viivästys on ihan pieni juttu. Sen jälkeen, kun opin puutyön alkeet, menen huonekalujen entisöintikurssille. Komensin appea olemaan heittämättä mitään rikkinäistä tuolia roskiin, sillä tarvitsisin harjoituskappaleita.

Näen edelleenkin työunia. Herään niistä yleensä hyvin vihaisena. Unimaailmani voisi olla levollisempikin.

Nyt selvisi, mistä jokapäiväinen tötteröpäisyyteni johtuu. Minä nukun liikaa! Kymmenen tuntia yöunia on minulle aivan liikaa. Tänään heräsin tuntia aikaisemmin, ja johan tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi.

Appi lähti käymään kotonaan. Kerroin hänelle, että haluaisin nähdä esikoista ennen kuin hän lähtee armeijaan ja kysyin, voisiko pappa napata esikoiseni kyytiinsä matkan varrelta, kun hän tulee takaisin. Säästyisi nuoren ihmisen pennoset, jos saisi ilmaisen matkan. Siitäkös pappa miettimään, onko esikoisen tänne tulo mitenkään järkevää. Ei olisi moottorisahan varteen ilman opastusta, eikä osaisi tehdä parvekkeen kaidettakaan omin päin. Papan mielestä ei taitaisi olla mitään tekoa koko esikoisella. Siitäkös minä räjähdin nauruun: Kyllä te miehet olette hassuja, kun rupeatte miettimään, onko jostakusta hyötyä. Mitä siitä, onko esikoisella mitään tekoa, hän on minun lapseni ja minä olen hänen äitinsä ja minulla on häntä ikävä. (Varsinkin kun kuulin, että hän ei malta edes tehdä ruokaa, jotta saisi syödä kunnolla. Tuijottelee tietysti tyttöänsä niin syvälle silmiin, että nälkä ei tule heti mieleen.)

Tässä huushollissa tarvitaan pitkää pinnaa, koska on paljon asioita, jotka eivät vain toimi.

- Ruokahuolto toimi melkein moitteettomasti ennen lomakautta. Mies kävi ostamassa isot ostokset viikonloppuisin ja minä vielä suuremmat töistä tullessani. Nyt kaapit ammottavat tyhjyyttään, kun ei ole ketään, joka töistä palattuaan piipahtaisi kaupassa. Sain sentään letut paistettua itselleni ja lapselle. Nyt on sitten maito, kananmunat ja paistinrasva aivan loppu. Miehelle ei letuista riittänyt, koska taikina oli sen verran pieni. Sitä paitsi hän ei ole edes kotona juuri nyt.

- Muu huolto. Huomasimme kevättalvella - kyllä kevättalvella! - että keittiön pienemmän altaan tiivisteet  vuotavat kaapistoon. Kielsin käyttämästä allasta ja varmuuden vuoksi keräsin pikkualtaaseen kaikenlaista pikkuroinaa, ettei kukaan erehtyisi laskemaan siihen vettä. Mies sai roinasta hepulin ja komensi minua lastaamaan säilyketölkit keräysastioihin, minkä teinkin, vaikka kukaan muu kuin mies ei syö kaloja pienistä säilyketölkeistä - nih. Tyhjentyneeseen altaaseen laitoin sitten muovipussin merkiksi, ettei siihen saa läikytellä. Turha luulo, että kukaan muu kuin minä muisti muovipussin merkityksen. Eilen sitten avasin sanaisen arkkuni ja sanoin, että kyllä tuo allas olisi hyvä tiivistää, kun se vuotaa vieläkin. Mikä lie tekemisen vimma iski mieheen, mutta tänään hän sitten purki isänsä kanssa altaan ja otti vuotavan mötikän irti. Siihen se sitten jäi, portaiden yläpäähän odottamaan, että miehet ottavat sen mukaansa, kun lähteävät rautakauppaan. Soittelin perään ja kysyin, oliko mötikkä ihan tarkoituksella jätetty portaiden päähän, No, ei ollut. Sain luvan mitata tiivisteen sisämitat ja ilmoittaa miehelle.

Alakerran vessan alapesuletku. Sekin on vuotanut keväästä saakka, siitä saakka kun mies vaihtoi letkun pitempään. Jäi nimittäin liittimien kiristäminen, eikä vessassa ole voinut käyttää käsienpesuallasta. Mies kuitenkin oli sitä mieltä, ettei sitä tarvitse korjata, kun on muutakin tekemistä. Ilmaisin eriävän mielipiteeni niin kovalla äänellä, että lapsi ilmoitti, että olisi jo korkein aika meidän lopettaa riiteleminen. (Mikä riiteleminen...? Ilmaisin vain eriävän mielipiteeni.) Appi oli kanssani samaa mieltä. Tällä kertaa letku mitattiin ja arvioitiin, kuinka pitkälti letkua oikeasti tarvitaan, jotta se yltäisi myös vessanpytylle. Sanoin painavan sanani, että ainakin metri lisää. Olisihan se noloa, jos alapesuhana yltäisi kyllä laatikoston kautta lattialle, mutta ei pytylle.

Myöhemmin: No, kuulemma kolmimertistä letkua ei saa kuin tilaamalla. Apella oli ratkaisu: liitetään kaksi olemassa olevaa alamittaista keskenään, niin johan letku yltää vessanpytylle saakka ja pari kierrosta ympärikin. Epäilen keksinnön vedenpitävyyttä, mutta kaikkeahan voi kokeilla, myös kansantansseja.


Enkös minä sanonut, että Pesosia koko sakki!
Ja lettuja saisin kuulemma paistaa koko porukalle, kunhan mies käy hakemassa lettutarpeet kaupasta.

Älää vaan kysykö, mitä otsikko tarkoittaa. Minulla nyt vaan on kummallisia mielitekoja otsikoiden suhteen.

Pyykinpesussa pidän pientä taukoa. Tekisi mieli tehdä jotakin kivaa ja rentouttavaa, mutta mitä. En osaa kuitenkaan aloittaa nyt mitään. Tältä varmaan lapsistakin tuntuu silloin, kun heillä on tylsää. Istun tässä omituisen tyytymättömänä ja yritän kirjoittaa blogiini muutaman järkevän lauseen tästä päivästä.

  Asioita hoitamassa kaupungilla. Tuuli ihan hirveästi ja kotimatkalla palelin, kun auringosta ei ollut enää tietoakaan. Näyttää siltä, että on ihan turha ostaa mitään kesäkukkia, kun ne lentäisivät muutenkin tuulen mukana pusikkoon. Ei tunnu mitenkään kesäiseltä juuri nyt.

Minun varmaankin pitäisi jättää pankkikortti kotiin, kun lähden kaupungille. Tuli vaihteeksi harrastettua heräteostoksia. Ajattelin, että kun olen säästökuurilla enkä varmasti käy kaupoissa taas vähään aikaan, niin käväisenpä vilkaisemassa, löytyisikö jotakin pientä ja kivaa. Ja löytyihän sitä, paljon pientä ja kivaa, joita olisi ollut synti ja häpeä jättää kauppaan yksinäisinä ja orpoina kuljeksimaan. Hetki sitten harmittelin, etten ostanut vieläkin enemmän jotakin pientä ja kivaa, kun nyt vasta keksin, mitä niillekin tekisin. Varsinkin, kun päätin jättää kaupoissa höntäilyt taas vähäksi aikaa.

Kuva


Muistattekos lastenne lapsuudesta Viirun ja Pesosen, kissan ja sen isännän, mainion kaksikon, jolle aina sattuu ja tapahtuu? Viiru, se kissa, on nokkelampi ja lasten ehdoton lapsuuden suosikki. Pesosta lapset vähän paheksuivat, kuinka se saattaa unohtaa niin hirveästi! Mutta kaikkineen he pitivät parivaljakon kekseliäistä ongelmanratkaisumalleista. Myös minun nauruhermojani koeteltiin joka lukukerralla.

Joskus tunnen itseni Viiruksi, jota koittelee perheemme Pesoset kaikkine hassuine mielitekoineen. Tietenkään en ole Viiru yksi yhteen: minulla ei ole pitkää häntää eikä tuhatta jalkaa mahani alla enkä aina jaksa olla yhtä kärsivällinen kuin Viiru on hajamieliselle isännälleen. Ja kanatkin puuttuvat pihapiiristämme.

Vaikka kyllä minäkin osaan olla Pesonen. Viime yönä pyykkejä pestessäni ihmettelin, miten minua rupesi nukuttamaan jo puolilta öin, vaikka olin siitä hieman tyytyväinenkin. Arvelin, että juhannus olisi normalisoinut yörytmini. Vasta tietokonetta sammuttaessani huomasin, että seinäkello oli jätättänyt kaksi tuntia.

Täksi päiväksi tein lähtöä asioille kaupungille, mutta heräsin kaatosateen ropinaan. Tuumasin, että eivät ne asiat niin kiireellisiä ole, että pitää myrskyn selkään lähteä, kun huomennakin ehtii. Järjestelen huushollia ja pesen pyykkiä tänään. Minun parhaat farkkuni ovat nimittäin aivan ravassa, sillä liukastuin märällä nurmella, kun olin menossa pesemään hampaitani. Tein myös aivan mullistavan keksinnön: täkit  ja tyynyt voi kuivata kuivausrummussa. - Hyvästi lika ja mökinhaju. Tervetuloa raikkas ja kuohkea peti.