Tänään on ollut leppoisa päivä, mitä nyt mies taas hieman kiihtyi ikuisuusaiheesta - kuinka onnistun hukkaamaan aina hänen kaikkien mustien sukkiensa parit.

Tuumasin, että myös tähän ongelmaan on helppo ja yksinkertainen ratkaisu: hän rupeaa korkemman omakätisesti tunkemaan sukkansa juuri hänen sukilleen varattuun pesupussiin, jonka sitten heitän sellaisenaan pesukoneeseen. Puhtaat sukat ongin koneesta pusseineen päivineen ja ojennan hänelle. Sitten hän saa tehdä sukilleen ihan mitä haluaa.

Miehen kiihkeyttä pitää ihan ihailla. Hän jaksaa paneutua kadonneiden sukkaparien mysteeriin joka kerta yhtä innostuneena, ja kertaakaan hän ei ole tehnyt mitään ratkaistakseen ongelman pois päiväjärjestyksestä. Minä puolestani en enää jaksa edes kiihtyä moisesta vanhan vatvomisesta, johan olemme käyneet tätä keskustelua tämän tästä noin neljännesvuosisadan ajan. Toivotinkin hänelle hyvää matkaa lapsuudenmaisemiin. On kuulemma luvassa joitakin lapsuudesta tuttujen kavereiden seuraa, joten hyvä matka on tiedossa. Mikä sen parempaa. Kumpikin saamme viettää pääsiäistä juuri niin kuin itsellemme sopii parhaiten. Sitäpaitsi me vietimme pääsiäistä tavallaan jo etukäteen syömälla miehen tekemää lammaspaistia röstiperunoiden kera.

Eilen oli sitten toinen osa Nuoresta Strinbergistä. Elokuvan perusteella Strindbergistä muodostui kuva kiihkeästä, huumorintajuttomasta, putkikatseisesta nuoresta miehestä, jolla on korkeita ihanteita, mutta joka ei kuitenkaan lopulta pysty elämään ihanteidensa mukaan, ei ennen avioliittoa, eikä sen jälkeen. Siri von Essen vaikutti naiivilta pikkutytöltä, joka ajautuu jälleen vääriin käsiin uskoessaan vääriä lupauksia. Strindbergin kuuluisa naisviha ei ole - elokuvan mukaan - vielä herännyt, mutta kyllä se siitä, kunhan hän huomaa, että Siri on ollut tosissaan uskoessaan hänen puheisiinsa tasa-arvoisesta ja vapaasta avioliitosta. En ole juurikaan lukenut Strindbergiä, mutta sain ohjelmasta sellaisen kipinän, että varmasti etsin käsiini Röda rummet ja muutkin klassikot.

Tänään olen katsonut Käsikirjaa Linnunradan liftaajille. Se pahus on kuitenkin kolme tuntia pitkä, enkä millään jaksa nyhjöttää niin pitkää aikaa paikoillani, vaikka elokuva onkin hauska ja kekseliäs, joten tulin pitämään tänne koneelle pitämään pientä mainostaukoa.
Eilen mietin olemustani, sekä sisäistä että ulkoista. Koska nykyään olen melko tyytyväinen sisäiseen olemukseeni, on varmaan syytä taas kiinnittää huomiota ulkoiseen. Päädyin seuraavanlaisiin tuloksiin:




Tukkani on taas liian pitkä. Olen selittänyt kampaajalleni joka kerran, että haluan Halle Berry -tukan, mutta joka kerta hän jättää tukkani aivan liian pitkäksi. Koska yleensä sekä minulla että kampaajalla on kamala kiire jo uusiin koetuksiin, olen tyytynyt ääneen nurisematta hänen kättensä töihin. Viime kerralla uhkailinkin kuitenkin jo, että seuraavalla kerralla sitten leikataan kevättukka. Koska en halua tällä kertaa palata kampaajalta tyytymättömänä, varustaudun kampaamoreissuun kunnolla. Etsin eilen netistä lyhyttukkaisten naisten kuvia ja printasin ne muistilistakseni. Nyt pitäisi vaan saada varattua aika sinne kampaajalle, jotta pääsisin eroon epämukavasta talvitukastani.

Niin, ja se Halle Berry -tukka, johon aikoinaan ihastuin, näyttää tältä:




Kuva


Talven aikana kuivuneet ja kovettuneet kädet ja jalat kaipaavat hemmottelua, mutta en osaa ostaa itselleni mitään hemmotteluun viittaavakaan valmisratkaisua. Ostin kuitenkin muovivadin, sillä aion ruveta taas liottelemaan räpylöitäni lämpimässä vedessä. Jalkani kaipaavat myös tuhdit kerrokset rasvaamista ja hieromista, mistä arvelen suoriutuvani ihan kotikonstein. Eikä maksa paljon.

Muita pieniä ulkomuodon kohennuksia voisi olla uudet silmälasit, edelleenkin. Minun kiireeni ovat kovin hitaita silloin, kun on kysymys minusta itsestäni. Niinpä silmälasien ostamistakin olen suunnitellut jo ainakin pari vuotta. Ensin pitäisi käydä kuitenkin silmälääkärillä. Alkaa ihan uuvuttaa koko prosessin ajattelukin. Toisaalta olisi kiva nähdä taas eteensä.

Mitäs muuta....?
Kuuloni  on kuulemma erinomainen, minulla on siitä oikein mittaustulokset. Olenhan minä aikaisemminkin tiennyt, että kuulen jopa sellaiset kuiskaukset, joita en edes haluaisi kuulla, ja tästä minulla on nyt mustaa keltaisella.

Kymmenen kiloa pois, sanottiin minulle terveystarkastuksessa. Selevä, sanoin minä. Minulle ehdotettiin, että syön liian rasvaista ja liian paljon. Itse olin kuitenkin sitä mieltä, että syön liian harvoin ja epäsäännöllisesti. Tätä terveystäti ei kuitenkaan halunnut kuulla. No, vitsi vitsinä, nauroin hervokkaasti. Olin kuitenkin osunun oikeaan.

Toisinaan olen tyytymätön ulkomuotooni. Eihän siitä ole kovinkaan pitkä aika, kun tulin äidin luota pää täynnä itseinhoisia nuoruudenmuistoja, joissa minua härnättiin lihavaksi ja ahmatiksi. Olen aina osannut arvostaa makeaa, mutta lihava en ole ollut nuorena. Nyt minun kuitenkin pitäisi pudottaa painoa, koska painoindeksini on kohonnut huolestuttavasti. Painon pudotus kävisi parhaiten säännöllistämällä ruokailutottumukseni. En vain ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmeessä syömisestä pitää pitää niin kamalaa meteliä. Ja miksi ihmeessä pitäisi syödä kolmen tunnin välein, kun tulen toimeen iltapalan voimin lounaaseen saakka!



Nytpä lähden jatkamaan seikkailuja Linnunradan tähtisumussa.